Rakastin nuorena matematiikkaa, varsinkin geometriaa ja olin myös lahjakas siinä. Löysin siitä totuuden, jota en löytänyt ihmisistä. Ylioppilastutkinnon suoritettuani minulla oli opiskelupaikka Helsingin yliopistoon matematiikan opiskelijaksi, mutta sattuma puuttui peliin.
Vuonna 1971 ylioppilaslakit saatuamme, lähdimme ystäväni kanssa matkalle Keski-Eurooppaan. Liftasimme Sveitsin puoleiseen Baseliin. Paikallisessa puistossa eväitä nauttiessamme, tunsin itseni lopen uupuneeksi. Samalla hetkellä luoksemme tuli mies, jota luulimme lääkäriksi, koska hänellä oli valkoinen takki. Hänellä oli joukko kehitysvammaisia lapsia mukanaan. Hän kysyi, olemmeko Suomesta, koska olemme niin surullisen näköisiä. Tilanteemme selvittyä hänelle, hän kävi soittamassa vaimolleen, ja pyysi sitten meitä heidän luoksensa yöksi. Näin päädyimme kupariseppä Hildenin perheeseen Dornachiin.
Pariin päivään en tiennyt tästä maailmasta mitään. Olin korkeassa kuumeessa, jopa 41,6 asteessa. Viikon kuluttua olin toipunut ja perhe kysyi, haluaisimmeko työskennellä jonkin aikaa Ita Wegman-klinikalla. Vastasimme myöntävästi ja työskentelimme klinikalla kaksi kuukautta; minä keittiössä pesemässä salaatteja ja ystäväni osastolla lattioita siivoamassa. Viimeisenä työpäivänämme eräs lääkäreistä sanoi, että meidän on nähtävä Goetheanum sisältä ennen kuin lähdemme. Olin nähnyt rakennuksen aiemmin ulkoapäin ja mielestäni se oli kaunis ainakin kaukaa katsottuna.
Saavuimme oppaamme kanssa Goetheanum rakennuksen peruskiven saliin. Näyttämöllä seisoi joku, jolla oli oikeassa kädessään kirja ja vasemmalla kädellään hän teki liikkeen, joka sai minut kuvittelemaan, että hän on enkeli. Ystävästäni, se mitä kyseinen ihminen teki näyttämöllä, oli hulluuden huippu. Meistä molemmista ihmiset Dornachissa olivat tosi outoja.
Syksyllä minulle tuli tunne, etten voi mennä vielä yliopistoon. Olin kertonut eräälle toiselle ystävälleni, mitä olin nähnyt Goetheanumissa. Hän pakotti minut ottamaan selvää tästä ihmeellisestä eurytmiasta. Ajattelin kuitenkin samalla, etten minä voisi tehdä eurytmiaa, enhän minä ollut niin hyvä ihminen, enkeli. Ystäväni painostuksesta kirjoitin kuitenkin kupariseppä Hildenin perheelle Sveitsiin. Sain vastaukseksi kaikkien eurytmiakoulujen osoitteet. Lähetin kyselyn eurytmiaopinnoista Stuttgartin, Münchenin ja Wienin kouluihin. Ensimmäinen vastaus tuli Wienistä: voivat ottaa minut, vaikka kurssi on täysi, koska olen Suomesta. Vastasin heille samantien, että otan opiskelupaikan vastaan. Seuraavana päivänä tuli myös positiivinen vastaus Stuttgartista. Tuohon aikaan en tiennyt, että Suomessakin on eurytmistejä ja Steiner-koulu, jossa sitä tehdään.
Lähdin Wieniin samalla kysyen yhä uudelleen itseltäni olenko hullu, koska olen menossa opiskelemaan eurytmiaa. Mutta lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että koulu on keskellä kaupunkia, josta pääsi ”normaalien ” ihmisten pariin heti kun siltä tuntui. Menin Kunsttanz-Schule Trude Thetter- eurytmiakouluun, tietäen, että eurytmiaa tehdään toisella kädellä ja toisessa pidetään kirjaa, ja että sitä on taiteena ja terapiamuotona. Olin kuullut sen työskennellessäni Ita Wegman –klinikalla. Liikunta oli minulle jo nuorena läheistä: olin harrastanut jazz-tanssia paljon ja sisareni oli opettanut minulle baletin asentoja ollessaan Oopperan balettikoulussa.
Ensimmäisellä eurytmiatunnillani Wienissä muut opiskelijakaverini seisoivat takanani ja minut laitettiin tekemään liikkeitä erilaisiin äänteisiin muiden niitä lausuessa. Löysin heti kaikki vokaalit ja F-konsonantin. Puhe-eurytmia oli minulle itsestään selvää. Säveleurytmiassa poukkoilin tilassa aluksi, mutta vähitellen löysin siitäkin totuuden, säveliä tehdessämme, joka perustui geometriaan.
Sain poikkeuksellisesti osallistua jo koulutusaikanani opettajani pitämiin 4. viikon pituisiin eurytmiaterapiakursseihin Dornachissa sekä 3. että 4.vuodella, kesken omien opiskelulukukausien. Sain tehdä myös valtavasti taide-eurytmiaa. Marie Schavitsch, ”alkuajan” eurytmisti, olisi halunnut minut Dornachin näyttämölle, vaikka olin vasta 3. vuosikurssilla. Opettajani kehottivat minua lähtemään valmistuttuani 4. vuoden jälkeen näyttämölle Dornachiin. En halunnut! Halusin auttaa sairaita lapsia! Valmistuttuani eurytmiakoulusta tein eurytmiaterapiakoulutuksen puolella harjoittelun kehitysvammaisten lasten parissa. Olin myös terapeutikumissa aikuisten kanssa harjoittelemassa. Teimme tuolloin 3 viikon välein uuden taiteellisen eurytmiaesityksen lapsille.
Harjoitteluvuoden jälkeen menin takaisin Wieniin ja näyttämölle. Mieleenpainuvin esitysmatka oli Budapestiin, rautaesiripun taakse. Antroposofia ja eurytmia olivat siellä kiellettyjä. Minun piti ottaa laukkuuni kaikki silkkiset esitysvaatteet, etteivät miehet joutuisi rajalla junassa vaikeuksiin. Jännitys oli kova rajalla, mutta ottaessani suomalaisen passini esiin, tullivirkamiehet toivottivat sukulaiskansalaisen tervetulleeksi ja ainoana minun laukkujani ei tutkittu!
Arvostettu musiikkikriitikko oli kutsunut meidät luokseen Budapestiin. Hänellä oli siihen aikaan harvinaisesti peräti kaksio. Kaikki tapahtui ääneti, ettemme paljastuisi. Ovikelloakaan ei saanut soittaa. Ihmiset saapuivat vähitellen ääneti paikalle. Me viisi eurytmistia esitimme eurytmiaa olohuoneessa ja noin 15 katsojaa oli asettautunut keittiön oviaukkoon lomittain katsomaan. Vanha mies itki onnesta nähdessään runon, jonka tekstin hän tunsi ja kuiskasi, että on ihmeellistä nähdä silmin se minkä voi kuulla.
Suomeen palattuani teimme vuosittain eurytmiaesityksiä. Suomeen ilmaannuttua lisää eurytmistejä, olivat esityksetkin suuremmilla näyttämöillä: Jyväskylän yliopiston juhlasalissa, Tampere-talolla, Dornachissa ja Sibelius-talolla Lahdessa.
Vaikka taide-eurytmia onkin lähellä sydäntäni, olen kuitenkin aina pitänyt tärkeimpänä eurytmiaterapiatyötäni lasten parissa. On todella palkitsevaa ja todellista, että voi auttaa lapsia heidän kasvussaan ja vaikeuksissaan. Antaa heille itsevarmuutta ja uskallusta löytää oma tie.
Eurytmia sisältää mielestäni kauneuden, hyvyyden ja totuuden!
Huhtikuun blogin kirjoittajana toimi Anne-Marie Somero (s.21.3.1952); Master of Arts eurythmytherapy, Taide-eurytmian ja terapiaeurytmian kouluttaja.
Vuoden 2019 Blogit koskevat kysymystä: Miksi eurytmia? Eurythmy Channel Helsinki on pyytänyt tähän kysymykseen vastausta 12 eri ihmiseltä ja he kertovat blogeissaan omakohtaisen näkemyksensä asiasta.