Otsikko herättänee hämmennystä, mutta asia kyllä selviää.
Opiskellessani eurytmistiksi, muistan viettäneeni monia taukoja harjoitussalin lattialla
selällään maaten, silmät kiinni. (Eurytmistiksi kouluttautuminen ei ole vain kevyttä hipsuttelua silkkipuvussa.) Kun työskentelimme päivittäin yhdessä, tuli jokaisen olemus
monella tasolla tutuksi. Jos joku käveli huoneeseen, ei tarvinnut avata silmiään tietääkseen, kuka astui sisään. Jokaisen kävely kuulosti erilaiselta ja täysin tunnistettavalta, joskus saattoi erottaa ihmisen tunnetilankin askelluksesta.
Se, miten ihminen yhdessä elämässä ajattelee – siten hän seuraavassa kävelee, on Rudolf Steiner tietääkseni todennut. Mielenkiintoista. Silläkin on yhteys, miten ihminen tässä elämässä ajattelee ja tässä elämässä kävelee. Katsomalla kävelevää ihmistä, voi katsoa suoraan sieluun.
Eurytmiaterapeutti katsoo liikkuvaa ihmistä. Hänen ei tarvitse tietää, miksi jokin on niin kuin on. Mutta täytyy nähdä, mikä on vinossa, epärytmissä, väärässä paikassa. Tietysti pitää myös nähdä edes vähän, mikä on itsellä vinossa ja väärässä paikassa. Muuten näkee vain omat vinoumansa toisessa, sitäkin sattuu. Tai vielä pahempaa, tulee siirtäneeksi omat epärytminsä toiseen, kun pitää itseään keskivertonormaalina mittapuuna.
”Oppikaa todella katsomaan ihmistä ja ottakaa vakavasti se, mitä näette” sanoi Steiner
hoitoeurytmisteille. Kaksi vaihetta. Ensin oppia todella katsomaan. Sen jälkeen ottaa vakavasti se, mitä näkee. Ei puhuta mitään tulkinnasta, arviosta, diagnoosista, sanoittamisesta, menneisyyden ja syiden spekuloinnista. Vain siitä, että katsoo ja ottaa asian vakavasti.
Hämmentävän mielenkiintoista onkin katsoa, kuunnella ja aistia, miten ihminen kävelee.
Suhde maahan, keveys ja raskaus ei määrity kehon, vaan sielun kautta. Yksi on suuntautunut eteen, kävelee ikään kuin kaksi askelta fyysisen kehonsa etupuolella ja on useimmiten sielullisesti vähän hengästynyt (eikä mikään ihme). Toinen on täsmälleen tässä, ei millin mittaa edessä tai takana, yllä tai alla. Tässä. (Kun asiahan nyt vaan on näin). Kolmas kelluskelee taka-yläviistossa. Kuin ison, näkymättömän kuplan sisällä, ei aivan tavoitettavissa. Jollekin keho on raskas taakka, riippumatta siitä, onko se pieni vai isompi. Jotkut eivät ole painovoiman alaisia ollenkaan, mutta pärjäilevät jotenkin täällä muiden seassa. Sitten on toki levollisia askelia, hengittäviä askelia. Syviä, lämpimiä, vahvoja, muuntuvia, valoisia ja tunteella tiedostettuja. Askelia, jotka kantavat, jotka löytävät suhteen maan voimaan, mutta eivät ole sidoksissa siihen. Askelia, jotka ovat vapaita ja eläviä.
Niin kuin ihminen kävelee, siten hän myös ajattelee, tuntee, tahtoo.
Eikö ole siis ilmeistä, että kävelyn muuntuessa ihmisessä tapahtuu jotakin myös sisäisesti? Jos kaksi askelta itsensä edellä kulkeva oppii olemaan tässä, hän löytää rauhan. Jos ruumiin rajoihin naulittu oppii hengittämään askelissaan, hän löytää uuden näkökulman. Jos takaviistossa kelluja astuu maahan ja katsoo omien silmiensä läpi suoraan toiseen minään, hän löytää itsensä.
Mutta kuinka tämä tehdään? Kun aikuisena yritämme tulla tietoiseksi jostain, menemme asiaan yleensä pään tietoisuudella, tajuamatta ollenkaan, että on muitakin tapoja tiedostaa. Aikuisella jalat ovat usein kaukana päivätajunnan alapuolella. Kun yritämme tiedostaa oman askeleemme, käytämme päätä, joka on tottunut järjestelemään, kontrolloimaan ja järkeilemään. Emme osaa niin vain asettua jalkoihimme koko olemuksemme voimalla, myös tuntien, aistien. Kun viemme pään voimat tarkkailemaan askelia, ensin salpautuu hengitys, sitten koko ihminen alkaa horjua. Vähän kuin alkaisi epäröidä, pysyykö liikkuva pyörä sittenkään pystyssä, varmuuden vuoksi jarruttaa …ja tajuaa, että vaara oli ihan reaalinen.
Lukija voi tehdä pienen testin. Hän on todennäköisesti hengittänyt aivan vapaasti ja kevyesti lukiessaan tätä kirjoitusta. Nyt, kun hengitys mainittiin ja pään tietoisuus laskeutuu hengityksen alueelle, hengitys muuttuu. Useimmilla se muuttuu vähemmän luonnolliseksi, vähemmän hengittäväksi, vähemmän joustavaksi. Toki voimme tietoisesti vetää syvän hengityksen, mutta luonto hoitaa tämän paremmin, kun emme tarkkaile asiaa. Siksi eurytmiset hengitysharjoitukset eivät koskaan kontrolloi hengitystä pään tietoisuudella. Hengityksen tietoisuus on aivan toisenlaista!
Meillä voi olla päässämme myös eläviä voimia, mutta silloin ne eivät ole enää yksin pään voimia. Ihmisen ihme on se, että erilaiset voimat hedelmöittävät toisiaan ja niistä syntyy jotain, mitä yksittäisestä voimasta ei koskaan voisi tulla. (Tämän kun voisi opettaa myös lapsille. Sydän ja keuhkot eivät koskaan kilpaile, koska ne tietävät, että ilman toista kumpikaan ei voi täyttää tehtäväänsä.)
Päästä puheen ollen, jatkan vielä muistoja eurytmiakoulusta. Joskus saimme kuulla
opettajilta, että olimme taas aivan päissämme. Eurytmistin pitää elää ja tuntea jäsenissään, sydämessään, hengittää sielullaan kaiken liikkeen virrassa. Jossain vaiheessa valkenee, että päässäni tiedostan yhdellä tavalla, sydämessäni toisella, jäsenissäni kolmannella. Suomen kielellä voi sentään jäsentää asioita. Ja käsittää jotakin. Ja kun olen jäsentänyt, käsittänyt ja asian kaikilta puolilta ymmärtänyt, voin toki myös pitää pääni.
Päälläni voin tiedostaa ja katsoa asiaa kirkkaassa päivänvalossa. Sydämelläni voin aistia asian lämmön, värin, hengityksen, tunnelman. Jäsenilläni voin aistia voiman, suunnan, intention, syvyyden. Kun löydän nämä tietoisuuden mahdollisuudet omasta olemuksestani, omasta liikeinstrumentistani, voin alkaa muuntaa sitä, mikä on yksipuolista, vinossa, epärytmissä tai väärässä järjestyksessä. En vain pääni, vaan koko ihmisen tietoisuudella. Pään, sydämen ja jäsenten voimin.
Kävelevä ihminen on kaunis ja mielenkiintoinen. Askel tekee näkymättömän ihmisen
aistittavaksi. Jos todella katsoo ja ottaa asian vakavasti.
Blogin kirjoittajana toimi Janitta Koskinen (s.23.2.1979); eurytmisti ja eurytmiaterapeutti. Hän työskentelee eurytmiaterapeuttina Elias-koululla, eurytmiaopettajana Vapaan Eurytmiakoulun kollegiossa ja ottaa vastaan eurytmiaterapia-asiakkaita itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Vuoden 2021-22 Blogit käsittelevät teemaa: "Eurytmia & Tietoisuustaidot". Eurythmy Channel Helsinki on pyytänyt 12:sta eri eurytmistia pohtimaan aihetta omasta kokemuksestaan käsin. Blogien avulla voimme saada ymmärrystä siitä, miten eurytmia kehittää tietoisuustaitoja ja siitä, mikä eurytmiassa ja mindfulnessissa on yhteistä.
The 2021-22 year blogs will all carry a theme: "Eurythmy & Mindfulness". Eurythmy Channel Helsinki has asked 12 different eurythmists to reflect on the topic from their own experience. Blogs allow us to gain an understanding of how eurythmy develops awareness skills and what eurythmy and mindfulness have in common.