Läsnä tässä ja nyt!


Miksi eurytmia? Kysymys yllätti minut, sillä huomasin, etten ollut sitä itseltäni pitkään aikaan kysynyt. Huomasin ilahtuneeni siitä, että minulla on syy miettiä mitä se on minulle nyt.


Mikä minut eurytmiaan johdatti? Muistan olleeni pieni tyttö, joka istui Aleksanterin teatterin, silloisen Kansallisoopperamme ylimmällä pikkuparvella, piippuhyllyllä, katsomassa balettiesitystä. Ajattelin silloin, etten mitään muuta haluaisi, kuin tulla ballerinaksi. Niin lumoutunut olin. Neljävuotiaasta lähtien, olinkin balettitunneilla kahdesti viikossa, kunnes toisella kymmenellä se vaihtui moderniin- ja siitä jazztanssiin ja joogaan. Karateakin tuli kokeiltua. Yksinkertaisesti rakastin liikkumista, sen tuomaa haastetta ja vapauden tunnetta.


Olin 15-vuotias, kun isäni kuoleman kautta henkisyyden tuulet tulivat ajankohtaisiksi sekä kysymys: Mihin täältä lähdetään? Siitä lähtien, tulivat Ruusuristin ja Teosofisen seuran salit ja kirjastot tutuiksi. Kävin säännöllisesti esitelmissä kuuntelemassa syntyjä syviä. Niihin aikoihin osallistuin ensimmäisen kerran myös Antroposofisen seuran kesäseminaariin. Oli hippien kulta-aika, joten kaikki henkisyyteen liittyvä oli luonnollista, kuten kasvisruokakin kaikkine luonnonmukaisine mausteineen ja lääkinnällisine ominaisuuksineen. Luonnonmukaiset terapiat olivat myös rantautuneet Suomeen, kuten jalkapohjien kautta annettava vyöhyketerapia. Pidin sitä loistavana, koko ihmistä hoitavana terapiana, jota lähdin opiskelemaan. Suunta oli selvä. Jatkoin sairaanhoitoalalle valmistuen lymfaterapeutiksi ja jalkojenhoitajaksi. Kävin lisäksi energiahoitokursseja, koska olin kuullut omaavani ”hyvät kädet”.


Työskenneltyäni jonkin aikaa tunsin tarvitsevani taidetta, hoitaakseni myös itseäni. Steinerkoulun käyneenä tunsin jonkin verran eurytmiaa, vaikkakin se oli jäänyt vähälle huomiolle, sillä olin pitänyt tanssia paljon haastavampana ja sitä kautta myös mielenkiintoisempana. No niinhän siinä sitten kävi, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Etsin paikkaa, missä harrastaa taidetta ja eurytmiakoulun ohjelmaesitteessä oli eniten taideaineita. Löysinkin 22-vuotiaan itseni Margareta Habekostin haastattelusta kertomassa, etten halua eurytmistiksi mutta, että halusin tulla vuodeksi opintoihin mukaan. Ilokseni se sopi.


Meni vuosi, meni toinen…Oli ihanaa saada liikkuessa kokemuksia, joissa oli mielekäs tausta ja steinerkoulussa tekemäni eurytmia sai sisällön aikuisen ymmärrykselle. Eräänä päivänä I-äännettä tehdessäni, tunsin sen menevän sellaiseen syvyyteen, josta ajattelin, että tältä tieltä ei taida olla paluuta. Tarkoitan sitä hyvässä mielessä. Olin enemmän läsnä kuin koskaan ja samalla liittyneenä johonkin itseäni suurempaan. Muistin kuitenkin äkkiä, etten halunnut eurytmistiksi ja laitoin jarrut pohjaan.



Irmeli Salomaa, CrystalFlame-esitys.


Sinä keväänä, Eurytmiakoulun toisen vuoden päätyttyä, lähdin mieheni kanssa Saksaan opiskelemaan antroposofiaan pohjautuvaa taideterapiaa. Opimme vuoden aikana paljon. Ajattelimme kuitenkin, että jotta voimme muuntaa taiteen terapiaksi täytyy meidän ensin ottaa taide haltuumme. Lähdimme Hollantiin opiskelemaan taidetta. Hän maalausta ja minä jatkoin eurytmiaa, joka ei todellakaan ollut jättänyt minua rauhaan. Olin nähnyt jopa unen, jossa olin raskaana ja se vauva oli tämä taide nimeltä Eurytmia.


Kaksi vuotta, paljon innostusta, hikeä, iloa ja koettelemuksia myöhemmin, valmistuin, silloin Werner Barfodin johtamasta koulusta, Den Haagissa. Kävin neljännen vuoden jälkeen, siihen aikaan vapaaehtoisen, pedagogisen- ja taiteellisen lukukauden. Omat vahvuuteni ja heikkouteni kohdanneena, kuten myös oman suomalaisuuteni ulkomaalaisten joukossa tunnistaneena, palasin Suomeen.


Koulutuksen aikaisissa esityksissä olin oppinut, että on seisottava sen takana mitä tekee, vaikka se ei omasta mielestä olisikaan niin hyvä kuin toivoisi.


Kaikessa mikä liittyy eurytmiaan, on mielestäni kyse itseydestä. Vain sen kautta, läsnä olevana ja hyvin maadoittuneena, pystyy oikeanlaiseen sosiaalisuuteen ja toisten huomioon ottamiseen, niin arjessa että eurytmiaa tehdessä. On paljon helpompaa joko huomioida vain muita tai elää elämänsä yksinäisenä sutena. Hedelmällisempää on kuitenkin olla itsessään vahvana ja rauhaa kantaen aktiivisesti vaikuttaa yhteisen "liikkeen" onnistumiseen muita kuunnellen ja huomioon ottaen.


"Olla läsnä tässä ja nyt" on usein toistettu lause ja eurytmiaa tehdessä kyky läsnäoloon on välttämätöntä. "Tässä ja nyt" voi kuitenkin olla käsitteenä harhaanjohtava, sillä eurytmiassa ei yleensä olla pysähdyksissä. Silloinkin kun eurytmiassa näennäisesti ollaan pysähtyneenä tilassa ja ajassa, ollaan tosiasiassa esimerkiksi pitkään kestävässä soinnissa tai syvyyteen luotaavassa liikkeen pidätyksessä. Eurytmiassa ollaan aina tapahtumassa, ollaan läsnä menneen ja tulevan välillä.


Eurytmiassa on paljon ulottuvuuksia ja aika on yksi niistä. Mikään ei tule tyhjästä, eikä lopu tyhjään. Jokaista sävellystä edeltää tietynlainen tunnelma ja sfääri, josta se tulee kuultavaksi maailmaan. Samoin viimeisen sävelen loputtua on kuunneltava mihin se katoaa. Sävelten välit, kuten tauotkin, ovat täynnä elämää ja eurytmisti näyttää liikkeitse sen katsojalle, johdattaen häntä sävelestä toiseen tai kysyvään avaruuteen. Eurytmiassa ollaan aina luomassa kohti tulevaa, unohtamatta mennyttä, jonka jännitteessä sävellys etenee kohti loppuaan. Viimeisen sävelen katoaminen äänettömyyteen on äärimmäisen tärkeä kokemus.


Kuuntelemisesta päästäänkin eläytymiseen. Mitä on eurytminen eläytyminen? "Tykkään tai en tykkää"- ajatuksella ei eurytmiassa ole sijaa taiteellisessa mielessä. Se ei ratkaise mitään muuta kuin sen, että saa selville miksi jokin vaikuttaa itseen tietyllä tavalla. Jos eurytmistin itsetuntemus on hyvä, voi hän silloin myös päästä käsiksi kyseisen asian laadullisuuksiin.


Eläytyminen eleisiin on olennaista. Minkälainen on runon, lauseen tai sanan ele? Miten äänteet painottuvat ja rytmittyvät muodostaessaan sanan? Mitä sanojen välillä tapahtuu, jotta ne voi liittää orgaanisesti yhteen muodostamaan kokonaisuuden? Sanat muodostavat lauseen. Lauseiden välissä, on myös matka, väli, jonka aikana tulee löytää sisäinen tie ajatuksesta ja tunnelmasta toiseen. Tähän kaikkeen ei riitä, että runo on mielestäni kiva, vaan on käytettävä omaa tuntemiskapasiteettia, jota myös sieluksi kutsutaan, kuin työvälineenä. Sen avulla pyritään löytämään väritunnelmia, liikettä ja karakteereja, jotka voivat muuntua eleiksi ja virtaaviksi liikesarjoiksi ja tehdä ihmisen puheen näkyväksi ihmiskehon ja sen liikkeen kautta.


Rudolf Steiner on toki antanut meille paljon eväitä; vokaalit, konsonantit, sieluneleet jne. Meidän on kuitenkin muokattava ne kyseiseen runoon sopiviksi, tunteen läpäisemiksi liikkeiksi ja eleiksi. Ei ole kyse henkilökohtaisesta tunteesta vaan siitä, miten voi käyttää tuntevaa sielua työkalun tavoin, ilmentäessä puhetta ja musiikkia eurytmisin elementein. Esimerkiksi surua ilmennettäessä voi tuntea tiivistyvänsä, tummuvansa, ikään kuin jähmettyvänsä. Sydämen alueella on raskautta tai tyhjyyttä. Mikään omasta hahmosta ei säteile ulospäin. Olemus on ulkomaailmaan nähden rajattu. Värillisesti ajateltuna kysymys on oikeastaan mustasta. Iloa ilmaistaessa voi antaa itsensä täyttyä keveydellä ja valolla, sekä antaa sydämen voimasta, keskustasta, säteillä kirkkautta ympäristöön luoden samalla yhteyttä siihen. Eurytmisti ei ilmaise omaa suruaan tai iloaan, vaan kohottaa ilon ja surun yleisinhimilliselle tasolle, jonka katsoja voi kokea itsessään positiivisesti vaikuttavana.


Tällaiset sieluneleiden etsintäprosessit ovat mielestäni jännittäviä tutkimusmatkoja, jotka avaavat sielua kokemaan runoutta, musiikkia ja maailmaa sellaisena kuin se itsessään on.


Päämääränäni oli valmistua eurytmiaterapeutiksi mutta taidekärpänen pääsi puraisemaan ja jäin taide-eurytmian pariin. Olen saanut tehdä paljon eurytmiaa taiteena ja esiintynyt niin kotimaassa kuin ulkomaillakin mitä erilaisimmissa paikoissa ja kokoonpanoissa; aina Goetheanumin isosta salista pienimpään tallirakennukseen. Olen esiintynyt sekä ryhmä- että sooloteoksissa. Vuonna 2000 minua pyydettiin myös pidempiaikaisempaan näyttämötyöhön mutta elämäntilanteeni ei sitä silloin sallinut. Vuonna 2005 osallistuin näyttämöeurytmiakurssille, joka järjestettiin Goetheanumissa, jossa sain todella ymmärtää, miten paljon viisautta Steiner onkaan saattanut maailmaan taideimpulsseillaan. Taiteen tekemisen ohella varsinainen työsarkani valmistumisestani lähtien on ollut eurytmiataiteenaineenopettajakoulutuksen parissa. Olen ollut perustamassa ammattikoulutusta eurytmisteille Suomessa sekä toiminut vastuuopettajana koulutuksessa.


Vuosien varrella olen päässyt samaan ymmärrykseen kuin hollantilainen lääkäri Joop van Dam, kun hän kertoi minulle aikoinaan eurytmian olevan parantava taide. Uskon todella, että eurytmian tekeminen samoin kuin eurytmiaesityksen katsominen voi parhaimmillaan olla parantavaa.


Olen saanut opettaa eurytmiaa Suomessa ja Baltiassa erilaisille ryhmille ja koen, että olen itse saanut oppia paljon opettaessani, joten voin vain kiittää opiskelijoita.



Irmeli Salomaa, CrystalFlame-esitys.



Toukokuun blogin kirjoittajana toimi Irmeli Salomaa (s.24.3.1955); Diplomi eurytmisti Academie voor Euryhtmie, Snellman-korkeakoulun lehtori ja Taide-eurytmian kouluttaja.

Vuoden 2019 Blogit koskevat kysymystä: Miksi eurytmia? Eurythmy Channel Helsinki on pyytänyt tähän kysymykseen vastausta 12 eri ihmiseltä ja he kertovat blogeissaan omakohtaisen näkemyksensä asiasta.




© 2020 Eurythmy Channel Helsinki