Eurytmia opettaa elämään


Miten minä eksyin eurytmian maailmaan? Se juontaa juurensa ensinnäkin siihen, että minulla on pitkä tanssitausta. Olen tanssinut niin kauan kuin muistan. Jo ennen kouluikää tanssimme serkkutyttöni kanssa ja teimme esityksiä, joita esitimme vanhemmillemme. Ala-asteella, noin 10-vuotiaana, aloin käymään tanssitunneilla. Yläasteella pyrin tavoitteelliseen showtanssin koulutusohjelmaan, jonka viikoittaiseen harjoitusohjelmaan kuului klassinen baletti, showtanssi ja nykytanssi. Jatkoin kyseisessä koulutusohjelmassa aina siihen asti, kunnes kirjoitin ylioppilaaksi, minkä jälkeen tein jonkin verran töitä tanssijana erilaisissa viihdeproduktioissa: sekä lapsille että aikuisille suunnatuissa tanssiesityksissä loistoristeilijöillä, kotimaisten ja ulkomaisten artistien taustatanssijana sekä muun muassa eräässä kotimaisessa musikaalielokuvassa. Osallistuin myös useisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin tanssikilpailuihin, ja niistä muistoina on joitain mitaleitakin.

Tanssiminen kuitenkin jäi ajan myötä, vaikka yritinkin aktiivisesti inspiroitua kokeilemalla uusia opettajia ja uusia tanssilajeja. Lopulta kokeilin myös muita liikuntalajeja, kuten wushu kungfua, kiinalaista kamppailulajia, siinä toivossa, että löytäisin jonkin uuden tavan lähestyä liikettä. Aikaa myöten lopetin kehollisen liikkeen etsimisen ja keskityin sisäiseen liikkeeseen eli laulamiseen. Kävin ensin vuoden kestävän laulajan koulutuksen, josta sain rohkeutta laulaa yksin muiden ihmisten edessä. Löysin uutta itsevarmuutta.

Olin vuosien aikana suorittanut yhden ammattikorkeakoulututkinnon ja tehnyt alan töitä, mutta koska jokin minussa ei ollut tyytyväinen kyseiseen polkuun, päätin etsiä uuden polun kuljettavaksi. Päädyin hakemaan Snellman-korkeakoulun yleisopintolinjalle. Ajattelin sen selvittävän ajatuksiani ja keksisin, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Tein siellä ensimmäisen kerran eurytmiaa. Niin kuin kaikki tärkeät kokemukset elämässä synnyttävät suuria tunteita, ei eurytmia ollut siinä poikkeus! Voi kuinka raivona olinkaan jokaisen tunnin jälkeen! Mietin kuumeisesti, mitä tämä on olevinaan ja miksi tällaista ylipäänsä tehdään. Tunsin raivoa siitä, että minun piti liikkua muiden kanssa typeriä yksinkertaisia muotoja yhteisessä rytmissä ja vieläpä ilman ulkoista rytmiä. Minun oli hyvin vaikea sulattaa sitä, että kaikki liike oli kuin hidastettua ja kuin ”laimennettua”. Minun kokemusmaailmassani sellainen liike oli ”markkeeraamista” eli liikkeiden tekemistä puoliteholla. Eurytmia vaivasi minua niin suuresti, että päädyin tekemään kaikki suuret koulutyöt eurytmiaan liittyvistä teemoista. Ensimmäinen työ oli ihmiskäsitystutkielma, jonka otsikko oli ”Eurytmia tanssin historiassa”, jonka avulla yritin selvittää, minkälaiseen tanssin historialliseen jatkumoon eurytmia on syntynyt ja mistä syystä. Opintovuoteni päättötyö oli taiteellinen työ, jossa esitin liiketaiteen avulla erään värikulun. Tein sen yhteistyössä muusikko Topi Vanhatalon kanssa, joka tunnetaan myös artistinimellä TobyONE. Käytin liikekielessäni inspiraationa eurytmiaa, butoh-tanssia ja värien esiintymistä erilaisissa kasviksissa ja niiden muotoperiaatteita.

Eurytmiakoulutus ei alkanut vielä seuraavana syksynä, joten menin vuodeksi keskittymään sisäiseen liikkeeseen ja tein sen Werbeck-lauluopintojen parissa. Tällä oli erittäin suotuisa vaikutus ennen eurytmiaopintoja, koska eurytmiahan on näkyvää laulua ja puhetta. Lauluopinnoissa keskityin ”pienen ihmisen” eli äänihuulten liikkeeseen, kun taas eurytmiaopinnoissa keskitytään ”suuren ihmisen” eli koko ihmisen liikkeeseen. Werbeck-laulu on kautta linjan erinomaisin harjoittamani lauluäänen koulutusmetodi. Vuoden aikana ääneni löysi vihdoin tiensä ulos oikeaa kautta ja äänen ”sijoittamista” ei tarvinnut miettiä enää sen jälkeen. Kuunteluni herkistyi niin paljon, että aloin kuulla mikrointervalleja, joita en aikaisemmin ollut kuullut. Kehoni ylimääräiset jännitykset poistuivat ja pitkään vaivannut leukojen kireys hellitti. Tuntui, että pääni sisällä avautui uusia sointipaikkoja, ja tämä ikään kuin putsasi ja kirkasti myös ajatuksiani. Kevään lopulla ajatukseni tulevaisuudestani olivat kirkkaat ja selkeät. Minun oli tarkoitus jatkaa eurytmiaopintoihin.


Nyt katsoessani taaksepäin omaan ensimmäiseen reaktiooni eurytmiaa kohtaan tunnen suurta iloa siitä hämmennyksestä, joka johdatti minut tälle polulle. Nyt ymmärrän, miksi aluksi kaikki tehdään hitaammin ja ilman näennäistä voimaa. Se liittyy siihen, että aivot oppivat parhaiten uusia asioita hitaasti tekemällä ja ilman ylimääräistä lihasjännitystä. Myös eräs venäläinen itsepuolustuslaji nimeltä ”systema” käyttää tätä tietoa hyväksi. Ja kyllä, olen kokeillut myös sitä vuosien varrella! Mitä hitaammin jonkin asian tekee, sitä suurempi on sen vaikutus. On sanomattakin selvää, että eurytmiassa tehdään nopeutta ja voimaa vaativia liikkeitä, mutta siitä ei ole hyvä aloittaa. Ja nykyään sen sijasta, että tuntisin jonkin liikkeen vain hitaana tai ”laimennettuna”, koenkin kyseisen liikkeen sisäisesti täydempänä ja intensiivisempänä. Liikkeen kokemiseni on saanut uusia ulottuvuuksia, joita ei aikaisemmin ole ollut. Olen saanut olemukseeni lahjoja näistä uusista ulottuvuuksista, kuten esimerkiksi painon ja vastuksen tunteen. Se luo minuun rauhan ja vakauden tunnetta, joka auttaa minua arjessani. Olen saanut lahjaksi myös uudenlaisen tahdonvoiman, joka ei perustu persoonalliseen tunteeseen vaan siihen, mitä ”ideaalinen” minäni toivoo minulta persoonana.

Nyt olen 3. vuoden eurytmiaopettajaopiskelija ja valmistun ensi vuoden keväällä eurytmiaopettajaksi. Olen eittämättä löytänyt oikean polkuni, ja eurytmia on joka päivä uutta, innostavaa ja mysteerejä täynnä. Vähän niin kuin elämä. Eurytmian harjoittamista voi mielestäni verrata elämänkouluun. Elämä opettaa meitä pois liiasta yksipuolisuudesta. Se opettaa, että toisinaan on hyvä puhua ja toisinaan taas kuunnella. Se opettaa, että kehitykseen ja kokonaisuuteen tarvitaan kaikkien osallistumista. Se opettaa, että kukaan ei voi jäädä katsomaan sivusta, vaan kaikkien pitää ottaa vastuu omista teoistaan ja luottaa siihen, että muut tekevät samoin. Se opettaa, että oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen on kaiken uuden ja ihmeellisen alku. Se opettaa, että kaikki meistä tekevät toisinaan virheitä ja on hyvä olla suvaitsevainen. Se opettaa, että vaikka ei osaisikaan, niin aina voi kuitenkin yrittää. Erästä Tampereen Rudolf Steiner - koululaista siteeraten eurytmiaa harjoittaessa ”oppii kitumaan, hikoilemaan ja nauramaan.” Tämän nuoren ihmisen lause on täynnä viisautta, sillä nämä taidot ovat niitä tärkeimpiä elämäntaitoja ja ne osaamalla pääsee elämässään pitkälle!


Jonna Räihä. Photo by Ingemar Raukola.

Maaliskuun blogin kirjoittajana toimi Jonna Räihä (s.22.1.1987); eurytmiaopettajaopiskelija, www.eurythmychannel.fi- sivuston perustaja, muusikko ja elämäntaiteilija.

Vuoden 2019 Blogit koskevat kysymystä: Miksi eurytmia? Eurythmy Channel Helsinki on pyytänyt tähän kysymykseen vastausta 12 eri ihmiseltä ja he kertovat blogeissaan omakohtaisen näkemyksensä asiasta.

© 2020 Eurythmy Channel Helsinki